Suvussa risteävät Melartien lisäksi mm. Berghit ja Snellmanit. Axel ja Elin Mélartin hopeahäissä juhannuksena 1913 vasemmalta oikealle ylärivissä: Ivar, Vivi ja Eino Snellman, Gustav ja Alice Mélart, Gurli, Axel Sölvfest ja Ellen Mélart, Aili, Antti ja Aarne Karikoski. Keskirivissä Hilja Snellman, Iris, Axel Waldemar, Elin ja Sofia Mélart, Lilly Karikoski, Manja Piontkovska. Alarivissä Gösta Snellman, Ole Mélart, Ossi Snellman, Gunnar Mélart, Margit Snellman ja Valja Piontkovska.

L

eila Mélart on kirjoittanut ja Jukka O. Mattila taittanut sukuteoksen Mesileipä – Melartopaeus – Melart. Mesileipä-suku on lähtöisin Turun porvaristosta. Nimi viittaa makean leivän leipojiin ja se on johdettu kreikan kielestä (mel = mesi eli hunaja, artos = leipä). Mesileipä-nimisiä kauppiaita eli Turussa vielä 1500-luvulla. Heidän poikiaan opiskeli Turun Katedraalikoulussa papeiksi 1500-luvun alusta asti. Tältä ajalta tunnetaan neljä Melartopaeus-nimistä pappia.

Turun hiippakunnassa palveli 1600-luvulla kymmenkunta Melartopaeusta. Kirjassa seurataan halikkolaisen Melartopaeus-sukuisen Matti Jaakonpojan jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa aina 1800-luvulle asti, jolloin autonomian aikana pappissuku muuttui pääosin sotilassuvuksi. Tästä uudempaan aikaan aineiston käsittelyssä siirrytään suoraan alenevasta sukupuusta molemmat sukupuolet ja kaikki lapset huomioon ottavaan käytäntöön.

Varsinkin aiempien vuosisatojen henkilöt on sijoitettu kirjassa varta vasten aikakautensa makrohistoriaan. Niinpä kirja etenee 1500-luvun reformaatiosta Ruotsin suurvalta-aikaan 1600-luvulla ja siitä suureen Pohjan sotaan ja isoon vihaan 1700-luvun alkupuolella ja edelleen autonomian aikaan 1800-luvulla. Esiteltyjen henkilöiden kohtalot ja toiminta kuvataan osana näitä tapahtumia. Esimerkiksi Johannes Melartopaeus vanhempi joutui siirtymään Halikosta Laatokan rannalle Pähkinälinnaan, kun sinne Ruotsin valloitusten seurauksena 1600-luvulla tarvittiin erityisesti luterilaisia pappeja.

Suvulla oli osansa myös Oolannin sodassa 1850-luvulla. Kirjassa on kuvattu, kuinka Emil Melart puolusti Bomarsundin linnoitusta Notvikin tornin päällikkönä ja joutui lopulta vaimoineen sotavankeuteen Englannin Lewisiin. Sotavankeus oli palvelijoineen melko ylellistä. Siellä syntyi myös vanhin poika. Vapauduttuaan perhe palasi hevoskyydillä Baltian ja Pietarin kautta Sortavalaan.

Kirjaa on elävöitetty lähes 20:llä pääosin ajankohdan historiaa selittävällä laatikkotekstillä sekä kronologisilla kaavioilla ja eri aikakausiin liittyvillä dokumenteilla. Muun muassa Anders Melartopaeus kirjoitti 1814 painetun oppaan isorokkorokotuksista. Hän voitti rahvaan luottamuksen rokottamalla ensimmäiseksi tyttärensä Inkerin Lempaalassa kyläläisten seuratessa tapahtumaa.

Suvun nykyään eläville jäsenille on annettu mahdollisuus kirjoittaa tiiviit esitykset omasta tai vanhempiensa elämästä. Myös monet näistä liittyvät oman aikansa laajempiin tapahtumiin.